Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 28. helmikuuta 2013

32. Päivä

Run Forest, Run!

Päivän aikataulu on ollut vaihteeksi kiireinen. Aamusta herättyä alkoi papereiden pyörittely. Kunnes.. no ylläri ylläri alkoi paikasta toiseen juoksemin työ tehtävien mukana.
Kiirettä siis pitää.

Päivän kohokohta oli ehdottomasti juoksu lenkki lumi/räntä sateessa. Uskokaa tai älkää mutta tämäkin tapahtui töiden puitteissa. Pääasia siinä kuitenkin minulle oli se ilo minkä saa siitä että liikuttaa omaa vartaloaan ja kun pitkään aikaan ei ole päässyt juoksemaan syystä tai toisesta niin nyt olin vaan ihan intona!

Näitä lisää niin elämä hymyilee!


keskiviikko 27. helmikuuta 2013

31. Päivä

Postin tuo, postin tuo, postin tuo Pate jokaisen luo ..

Oli ihana tulla pitkän työpäivän jälkeen kotiin kun postiluukusta oli tippunut postikortti rakkaalta ystävältä!
Thaimaasta tervehdykset. Naamalle levisi jotenkin kummasti hymy! Vielä kivempi on ajatella sitä että enää ei ole pitkä aika kun pääse oikeasti juttelemaan tämän ystäväni kanssa kun hän tulee takaisin Suomeen.

Päivään toki mahtui muitakin iloisia hetkiä kuten umpihankeen hyppääminen, kaverin luona käynti ja kotimatkan ilo tähti taivas sekä iso kuu!

Paljon on tämän päivän aikana saanut aikaan, nyt on hyvä lähteä ryömimään petiä kohti ja nukkumatin linnoituskia!

tiistai 26. helmikuuta 2013

30. Päivä

Leikiten luistimilla..

Tavarat kasaan, koulutus materiaalit mukaan ja ulos jäille mars. Tänään siis on oltu kunnolla ulkona pitkästä aikaa. Kelit suosi kerrankin kun ei ollut liian kylmä, tuuli sopivasti, taivas oli kirkas ja Kuu loisti kauniisti. Olo suhteet siis kunnossa.

Iloiset ihmiset ja luistelun ilo kruunasi koko koulutuksen ehdottomasti. Toivonkin että moni sai hyviä vinkkejä keväälle tai viimestään ensi talvelle. Niin ja muutaman luistelu "kammo" olisi taltutettu. Positiivisin mielin voin mennä nukkumaan.

Raitista ilmaa haistellenna ja touhukkaan päivän päätteeksi varmasti uni maistuukin !

maanantai 25. helmikuuta 2013

29. Päivä

Kalenterin täytettä..

Kevättä ja kesää kohden mennään. Mikä yleensä tarkoittaa samalla kalenterin täyttymistäkin. Se on jotenkin vaan niin kummallista kun uuden vuoden aloittaa tammikuussa niin tahti vaan kiihtyy kesää kohden kunnes kesällä sitten yleensä rauhottuu. Ellei sitten keksi jotain muuta tilalle.

Tänään toki olen sanut lisäillä kalenteriin muutakin kuin työ asioita mikä on mukavaa vaihtelua. Tämän päivän kohdalle saan lisätä ystäväni ja pikku palleron näkemisen. Oli muuten kivaa! Loppuviikolle saan taas lisäillä mahdollisesti reissun jonnekin. Siitä tosin tässä vaiheessa vielä ei sen enempää. Aika näyttää.

Hirveellä rytinällä eteenpäin kohti kesää ja aika vaan häviää jonnekkin !

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

28. Päivä

Viimeninen malja ennen kesää!

Tänää on ollut vapaapäivä ja on tullut otettua pitkästä aikaa rennosti!
Aika kivaa on ollut mitä nyt ajatukset välillä häirinneet lepoilua.

Tosin päivän saldoon voidaan myös laskea ystäväni Tomin kanssa sopimus. Tomin tavoite on pudottaa painoa 8kg ja minun 7-8kg kesäkuun alkuun mennessä! Molemmille näiden pitäisi olla ihan realistisia terveellisellä ruokavaliolla sekä liikunnalla.
Toki meillä on panoskin 100e sille joka ei selvitä tavoitettaan mutta jos molemmat selviää tai epäonnistuu on se +- nolla. Tsempataan toisiamme ja otetaan enne ja jälkeen kuvat.

Näillä toivomme onnistuvan sekä pääsevämme kesäkuntoon 2013.
Milloinkaan ei ole liian myöhä aloittaa eihän? :)

Näillä miettein kohtii uutta viikkoa ja uutta haastetta! :)

lauantai 23. helmikuuta 2013

27. Päivä

Home Sweet Home..

Rovaniemellä käyty kisailemassa tyytöjen kanssa ja heidän vanhempiensa. Oi vitsi miten ihana reissu!
Yhteishenkeä löytyi ja juttujen taso laski kohti loppua jotenka nauraakkin on saanut ! Onnistumisia ja pieniä epäonnistumisia mahtui mukaan mutta nyt katseet kohti tulevaa ja uusia koitoksia.Tästä on hyvä jatkaa!

Koti matkalla tytöset olivat luovuuden puuskissaan tehneet laulun Ukko Nooan säveleen. Siinä valmentajallakin meinasi naurun seasta kyynelkin silmä kulmaan nousta!
Että kai kliseisesti voin todeta että "linja-autossa on tunnelmaa" tai oli.

Hyvät muistot mukana on hyvä siirtyä vapaammalle ja huomenna aionkin nukkua pitkään tai ainakin niin pitkään kuin nukuttaa. Mukavaa lauantai yötä kaikille muille!
Minä kiitän ja kuittaan tältä erää! :)

perjantai 22. helmikuuta 2013

26. Päivä

Matkaan lähden ...

No oikeastaan matkustus vaihe ohi jo tältä päivältä ja Rovaniemi saavutettu! Eli voinko sanoa olevani napapiirillä?

Muutenkin päivä on ollut mukava töiden osalta ja matkustus osiokin oli mukava kun sai vaan hengailla kyydissä. Ilman ajamisen paineita.
Matkustus porukkakin on ollut mukava ja avoinna aktiviteeteille. Parin leffan lisäksi meidän matkan viihdykkeenä oli positiivisuuslappujen kirjoitus ja lopulta yhteisesti lukeminen mitä kellekkin oli kirjoiteltu. Luulempa että kaikille jäi positiivinen mieli ja kaikki pääsevät tänään unille iloisin mutta jännitynein sekä odottavin mielin. Huominen tuo mukanaan sitten uudet haasteet.

Terveiset siis kaikille Rovaniemeltä ja varsinkin Rakkalle pikku(iso)veljelle onnittelut pyöreiden täyttämisestä ja teini iän päättymisestä !




torstai 21. helmikuuta 2013

25. Päivä

FIM = Finland Ice Marathon

Muistan jo kun ihan pikku tyttönä olen ollut mukana koululais luistelussa ja muissa tapahtumissa mukana. Luistelemassa mutta myös talkoo porukassa. Ensimmäinen talkoo muistikuva on kun ensimmäisellä tai toisella luokalla ollessa olin jakamassa mehun tähteitä päivän viimeisille luistelijoille.

Seuraava varmaan on teini vuosilta kun olin ohjaajana ja ensimmäisiä kertoja minulle tökättiin mikki käteen että hoida kuulutusta ja ohjausta hetki. Teinkin näin! Sen jälkeen toimen kuvani onkin vaihdellut vuosien varrella. Olen ollut ohjaaja, info nalle + "paparazzi", dj, juontaja, palkintojen jakotilaisuuksissa kukkaistyttönä, esiintyjänä artic on ice esityksissä, kuutamo luisteluissa, kioski tyttönä, työ harjoittelijana, Koululais luisteluiden ja mini maratonin vastuu suunittelija ja vetäjä yms. Paljon mahtuu muistoja noiden vuosien varrelle ja mikä ihmeelisintä lähinnä positiivisia! Mitä ny pientä varpaitten ja sormien jäätymisiä mahtuu mukaan .. mikä taas oikeastaan kuuluu jo asiaan.

Nyt oli joitakin vuosia taukoa osallistumisessa. Joka vuosi kuitenkin edeleen olen ollut hyvin perillä milloin tapahtuma viikko on ja mitä silloin mahdollisesti tapahtuu viikon aikana. Talkoolaisenakin ollessa päässäntöinen mielikuva on siitä että yhdessä on oltu tekemässä hymy kasvoilla ja yhteishenki on ollut hyvä. Monta vuotta menikin niin että vuoden välein aina törmäsi samoihin talkoo henkilöihin mikä oli mukavaa. Vuoden välein päästä vaihtamaan kuulumiset jos ei muuten sattunut törmäämään vuoden aikana. Hyviä muistoja on siis paljon.

Eilen ja tänään sitten olin jälleen FIM:illä mukana ja tällä kertaa ohjaajana. Yhteishenki oli jälleen hyvä ja lähinnä iloisen näköisiä ihmisiä tekemässä tapahtumaa yhdessä. Hienoja päiviä. Minun toimen kuva oli olla Curling pisteellä neuvomassa ja pitämässä kaaosta lähinnä hallittuna kaaoksena. Mukavia muistoja tulvi jälleen mieleen siellä ollessa. Tapahtumaan liittyviä sekä omaan lapsuuteen ja nuoruuteen.

Nostalgiaa siis ollut ilmassa pari viime päivää. Nyt kuitenkin katseet käänetään takasin tulevaan ja huomiseen päivään jota odotan jo aika innolla. Mut siitä ei vielä sen enempää!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

24. Päivä

Kauniit maisemat..

Jos päivä muuten ei olekkaan ollu ihan täydellinen niin iloa siihen on tuoneet kauniit maisemat. Aamusta kun työn touhuun järvenjäälle pinkasin siellä minua tervehti aurinko pitkästä aikaa. Tämä oli kiva näky ja sai hymyn mun naamalle edes toviksi enne kuin kylmä alkoi saavuttaa varpaitani.

Päivällä aurinkoinen kaunis maisema tervehti minua auton ikkunoista. Matka töihin taittui paljon mukavammin niiden ansiosta!

Illasta auringon laskun aikaan taivas maalasi itsensä kauniisiin väreihin jonka ikuistinkin yllä olevaan kuvaan. Tämä oli kanssa yksi päivän asioista mikä sai suupielet nousemaan edes hetkeksi.

Vaikka päivän yleis fiilis oli enemmän laahaava kuin iloinen niin siitä huolimatta päivässä oli muutamia mukavia kohtia maisemien, viestien tai puheluiden merkeissä.

Toivottavasti huomennakin aurinko tervehtii meitä !!

tiistai 19. helmikuuta 2013

23. Päivä


Hiukset lähti..

Aamulla heräsin puheluun ja eräs ystäväni soitti että pääsisinkö hiusmalliksi? Ilmeisestikkin paikalle ei ollut löytynyt tarpeeksi halukkaita.
Tovin ja toisenkin pohdittua muistin että joskus nuorena olisin halunnut kokeilla tämän jotenka tämän ajatuksen rohkaisemana lupauduin.

Pari tuntia herätyksen jälkeen istuin autossa matkalla kohti hiusmalli päivää. Lupautuessani kerroin että haluaisin säilyttää pitkät hiukset. Paikanpäälle päästyäni tein kompromissin vähän lyhyemmistä hiuksista. Sen jälkeen vielä ihan vähän lyhyemmistä. Ymmärsinkin et siihen se jäi. No lopputulos on nyt se että pisimmät ovat korvanlehden alakulmalle edestä ja lyhyimmät no valehtelematta jos 1mm niskassa, okei ettei kaikki ihan täysin säiky minä itse mukaan lukien onneksi takaraivolta löytyy myös n.2-3cm pituista hiusta. En siis sentään ole täysin kalju. Väri on Hyvä ! Siitä pidän. Myös se esiintymis osuus oli mukava. Tykkään kyllä esiintyä ja olla esillä. Kuitenkin harmistus hiusten pituudesta vie vielä voittoa. Ehkä kuitenkin vuoden päästä aika on kuultanut muiston ja tälle lähinnä naureskelee ja voi todeta kokeilleensa!

Päivä oli noin muutenkin mukava ja kokemuksena kiva mutta .. no luittejo harmistuksestani.
Seuraavan kerran lupaudun kun haluan jotain kovin radikaalia hiuksiini tai sitten olen 100% varma että olen kampaus malli ja hiuksiini ei kajota liian tuhoisasti. Opin siis tänään jotain myös itsestäni. Hiukset ovat arvokas asia minulle .. arvokkaampi kuin kuvittelinkaan. Sain toki myös tuotepakettia sieltä vaivanpalkaksi tämäkin lohduttaa edes vähän.

Nyt siis operaatio hiusten kasvatus ja mielessä siintää mahdollisuus hiustenpidennyksistä. Mutta jonain päivänä tervetuloa takasisin pitkät hiukset! :) .. Sillävälin totuttelen uuteen lookkiini!

maanantai 18. helmikuuta 2013

22. Päivä

Takaisin arkeen ..

Loppu viikonlopun jälkeen paluu arkeen.
Vaikka maanantai onkin päivä minulle muiden joukossa tänään oli jokin syyttymis vaikeus töihin. Voi toki vaikuttaa sekin kun katsoin kalenteria ja huomista vapaa päivää lukuun ottamatta sunnuntaille asti vaikka mitä ja kaiken näköistä luvassa.

Ilmeisesti päätin siis torjua todellisuutta Gossip Girl sarjan parissa sen aikaa kun en ollut töissä tai ajomatkalla. Ikävä kyllä tällä kertaa torjunta ajoi siihen pisteeseen että sain sarjan neljännen tuotantokauden loppuun. Mitäs sitten ehdoituksia? Mietin kovasti viidennen kauden hankintaa suosituksia?

Kohti tätä viikkoa ja sen yli ! I can do it ! :)

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

21.Päivä



Sunnuntai mikä ihana tekosyy..
Lähteä pulkkamäkeen!

Viime yönä saadun hyvän idean innoittamana ja sopivasti yhtä hullun ihmisen kanssa toteutettu idea. Pulkkamäki !
Minnekkäs mäkeen no tottakai Puijolle, samalla voi ihastella aivan loistavia maisemia! Koittaa kuinka peppu kestää töyssyjä, naama lunta, jalat ja pepu mäen nousua ja poski sekä vatsalihakset naurua.
Pitkän mäen aikana puijon tornin kupeesta alas sisälsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita sokkona hupun alla. Niin kuin loput pienemmätkin mäet, unohtamatta kuperkeikkoja.

Täytynee varmaan todeta että lapsuuden huvi ei ole vain lapsuuden kaikuja vaan kyllä sitä näin vanhempanakin on vaan yhtä hauskaa päästä mäkee vauhdin ja vaarallisten tilanteiden pariin !

Näin kuvin ja tunnelmin kohti seuraavaa viikkoa! :)

lauantai 16. helmikuuta 2013

20. Päivä

Party all night long ..

Tämän päivän ehdoton kohokohta oli tärkeän ja rakkaan ystävän synttärit !

Vaikka hieman venyikin itsensä laittaminen ja mestoille pääsy töiden jälkeisen uupumuksen jäljiltä, silti levon jälkeen ilta toi oikein hauskan ja mukavan yön mukanaan !
Hyvin kivaa (huonoa) ja loistokasta (juttenjen taso mitä millonkin) seuraa. Mitä muuta ihminen kaipaa viikonloppu iltaan ?.. Jos nauru pidentää ikää niin saatte taas tämän illan jälkeen nauttia seurastani asteen pidempään !

Tästä huomista kohti katsotaan mitä huominen tuokaan tullessaan :) !

PS. PALJON ONNEA PAULA! <3

perjantai 15. helmikuuta 2013

19. Päivä

Pitzza perjantai..

Päivä on ollu vähä niinkuin pitzza, paljon kaikenlaista täytteenä pohjanaan yksi päivä.
Töitä ja vapaata, virkeyttä ja väsymystä, iloisia hetkiä ja niitä ärtymyksen kohtia. Kuitenkin kaikesta huolimatta yhteen nivottuina niiden loppu tulos hyvä!

Ja siis oikeesti tein pitzzaa. Ajattelin kerrankin huomista päivää ja sitä että kerrankin voisi olla eväänä jotain muutakin kuin leipää töissä mukana.

Nyt on kuitenkin aika kellistäytyä petiin muutamaksi tunniksi ennen kuin herätys kello soi aikaseen ja siis oikeasti aikaseen aamulla ! :)

torstai 14. helmikuuta 2013

18. Päivä


Hyvää Ystävänpäivää kaikille ! 
Happy Valentine's day for everyone!

Ihana on ollut lukea tänään monen ystävänpäivä päivityksiä sosiaalisesta mediasta. Monella on ollut jonkin näköinen pieni ystävyys runo jossa on kauniita sanoja mutta myös perinteiset toivotuksetkin ovat ottaneet oman tilansa.
Myös viestit, puhelut ja kortit lämmittivät tänään mieltä suuresti!

Päivällä itse innostuin lukemaan Pikku Prinssi nimistä kirjaa. Haluankin sieltä kirjoittaa pienen pätkän.

..Mutta mitä tarkoittaa kesytetty ?
- Se on aivan liian unohdettu käsite, sanoi kettu. Kesyttää on sama kuin solmia siteitä.
- Solmia siteitä? 
- Aivan niin, kettu sanoi. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin avivan samanlainen pieni poika kui satatuhatta muuta pikku poikaa. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa...

....- Ei voi tuntea muta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!.. 

.. Ja hän tuli taas ketun luo. 
- jää hyvästi, hän sanoi...
- Hyvästi, kettu sanoi. Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksin kertainen:
Ainoastaan sydämmellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä! ... <3

Näihin kuviin ja tunnelmiin! :)


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

17. Päivä

Hihi..

Pienestä sitä ihminen voi välillä olla onnellinen! Tänään minut on tehnyt iloiseksi se että pääsiin töihin ja sain siellä tehtyä myös asiaoita eteenpäin.

Vaikka herätessä ensimmäisiä uutisia olikin se että kolme koulua oli pommi tai ammuskelu uhkailun kohteena. Sekä yksi niistä kouluista sijaitsee minun kotoa n. 50 metrinpäässä. Ei ehkä ole paras tapa alkaa katsomaan uusin silmin tätä päivää niin siitä huolimatta päivä oli onnistunut. Kai sitten viime viikko on hyvä vertauskohta joka saa minut hymyilemään nyt kun taas voi tehdä asioita!

Lisäksi töissä on monta nuorta ja lasta jotka saavat minut monesti hymyilemään tai nauramaan. Tänään sain yhdeltä tytöltä lumiukko kortin jonka oli tehnyt koulussa, halauksen ja etukäteis ystävänpäivä toivotuksen! How cute is that. :)

tiistai 12. helmikuuta 2013

16. Päivä

Black and White ..

Vapaapäivä! Mikä ihana teko syy vaan olla.

Tänään en siis ole mitää kovin kummosia tehnyt. Illasta kävin äippää ja koiruuksia moikkaamassa.
Samalla katseltii
Yle Teemaa josta tuli jotain mustavalkoisia vanhoja suomalaisten laulajien musiikki videoita.

Ei nuita nyky päivänä enää kovin todesta osannut ottaa. Parhaiten jäi varmaan mielee eräs Katri Helenan vanha video jossa laulettiin jotain yöstä, nuoresta tytöstä ja siitä ettei yksin löydä kotiin. Vieressä tanssi kolme kappaletta peikkoja. Ei oiken minulle auennut videossa se miksi siinä oli peikkoja. Oliko ne niitä yön mörköjä jotka pelottaa nuorta tyttöä joka ei sitten voi mennä yksin kotiin vaan odottaa saattajaa?.. no huvittavaa oli kuitenkinkatsella.

Jonkun videon kohdalla mietittiin mitä nykyisin vastaavassa musiikki videossa olisi? Todennäköisesti jotain puoli alastomia miehiä tai naisia tai vähintään seksikkäissä asuissa olevia. Ennen taas vaatteet oli hyvin korrekteja ja eivät paljoa saaneet antaa mielikuvia. Toinen oli tanssi joka oli hyvin vähä eleistä ja estettistä kun tänään mitä isompaa on melkein parempaa. Niin kuin äiti totesi niin pärjäisikö enää missi asennossa seisomalla ja laulamalla? .. Voisin veikata että ainakin pitäisi osata laulaa ihan pirun hyvin jos näin haluaisi menestystä :) .

Kaikesta huolimatta hienoa ja hauskaa seurata aina sillointällöin vanhoja mustavalkoisia musiikkivideoita, elokuvia tai vaikka tv sarjaa. Antaa toisellaisen näökulman elämään.

maanantai 11. helmikuuta 2013

15.Päivä

Lämpöä varpaille!

Tänään pääsin viimein palaamaan töihin vaikkakin puolikuntoisena.
Kun töitä tekee normaalia kylmemmissä olosuhteissa niin villasukat on hyvät kaverit.  Tosin tänään muutenkin toppahousut, toppatakki, pipo ja lämpimät kengt oli paras valinta vielä! Kuitenkin veikaan että varpaat olisivat oleet jäässä ilman villasukkia jotenka villasukat teki jälleen hyvän työn !

Lisäksi tälläset pirteät villasukkaset tuo kummasti värikkyydelläänkin iloa päivään! :) eikö?

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

14.Päivä

Valoa tunnelin päässä.

Jos viimeset pari päivää on pumpattu lääkkeitä kroppaan sen minkä kerennyt niin tänään tuskin enää yhtään. Olo on silti pysynyt vähän parempana. Toivottavasti pysyy samana tai paranee entisestään.

Maanantain lähestyessä moni varmaan toivoo ettei se tulisi ollenkaan. Itse odotan jo kovasti että pääsisin töihin oli päivä mikä tahansa. Koti on kiva paikka mutta rajallisen verran sekin !

Pieni toive siis paikallaan. Kaikille peukut pystyyn, varpaat ja muut sormet ristiin että viimein tervehtyisin ja pääsisin töihin takaisin! :)

Niin ja jos joku ei löytänyt sitä positiivisuuta niin jo tämä että olo on parempi ilman lääkkeitä on aika hienoutta !

PS. Kaksi viikkoa mennyt ja joka päivälle on löytynyt vielä kuva ja tarinansa.. taputtaa omalle olkapäälle ja toteaa "jatka samaan malliin" :)

13.Päivä

Life your fantasy whit Art on Ice !

Kuva on hieman tärähtänyt mutta silti paras kaikista muutamasta kuvasta mitä muistin ottaa ihmetykseltäni.
Pääsin siis katsomaan Art On Ice Jääshowta Hartwall Areenalle pitkän odotuksen jälkeen.
Lipun sain jo joulukuun alkupuolella lahjaksi ja siitä lähtien ododtus oli kova että pääsisin katsomaan tämän upean spektaakkelin! Sairastuminen meinas estää kokonaan pääsyn mutta lopulta lääkkeiden voimalla pääsin kuin pääsinkin katsomaan paikanpäälle. WOW!

Kokonaisuudessaan luistelijat oli mahtavia ja aivan loistavia. Parhaiten jäi varman mieleen Stefan Lambiel joka on ihan huikea tulkitsia jäällä kuten myös pariluistelijat Tatjana volosozhar ja Maxim Trankov sekä minun all time faforit pari Aliona Savchenko ja Robin Szolkowy. Hauskuutta jäälle toi Valdimir Besedin ja Alexei Polishuk jotka sai puoli katsomoa haukkomaan henkeään kaiken hauskuuden keskellä, ilma akrobatiaa toi Emanuelle Balmori sitä kattoessa taisin miettiä et olisi aika hienoa päästä kokeilee jotain tuollaista!.. Ja paljon paljon muuta jos kaikesta alkaisin kertomaan niin saisin varmaan koko loppu yön kirjotella mun WOW elämyksestä.
Toki vielä pitää ehkä mainita illan artisteista. Kaikki oli upeita mutta Leona Lewis oli the Star, ihan oikeutetutsi! Oih.. Toivottavsti ensi vuonna tulevat uudelleen ! .. Koitan olla riveissä jälleen katsomassa !
ps. On siis eilisen päivitys!

perjantai 8. helmikuuta 2013

12.Päivä

köh ja sniif..

Kun on pari päivää pyöriny kuumeen kourissa niin ettei pääse oikeastaan tekemään mitää saati jaksaisikaan niin arjen pienet jututkin tuo siinä vaiheessa iloa.

Tän päivän kuningas juttu oli suihkussa käynti !
Kuin hyvälle voikaan tuntua vesi vasten ihoa ja pestyt hiukset.

Toinen mukava juttu on ollu kun ruoka on alkanut masitua paremmin. Ihana huomata että ruoka maistuu ja sitä kautta kroppakin saa lisää energiaa parantamiseen. Tai näin haluan ainakin uskoa kovasti !

Tän päivän juttu on siis ollu arkipäivän normaalit pienet jutut!

PS. Kiitos kaikille tutuille, kavereille, ystäville ja perheen jäsenille jotka olette jaksaneet kysellä kuulumisia ja olla tukena ja turvana.

11.Päivä

Köh köh..sniif ..

Kipeily jatkuu ja samaisesta syystä eilen jäi taas blogaamatta päivitän nyt siis eilistä.
(koitan tänään tsempata ja blogata tämänkin päivän)

Eilisen päivän ilona minulla oli muutama leffa jotka vanhempani ystävällisesti kävivät minulle hakemassa ja samalla toivat hedelmiä.

Vointi tosin oli vähintään yhtä kurja kun edeltävänäkin päivänä. Eli korkeaa kuumetta piti. Onneksi kuitenkin jotain iloa näistä päivän piristyksistä! :)

torstai 7. helmikuuta 2013

10.Päivä

Atshiu...

Elilen jäi blogaamatta kun kuume kumosi minut täysin sängyn pohjalle.
Tässä siis eilisen blogaus.

Vaikka kipeenä olenkin ja olo ei mikään paras mahdollinen olekkaan ollut niin eilisen piristys oli tuo pikku dogi ja toinen melkein samanmoinen.

Vaikka lähinnä nukkuvatkin vieressä niin oli se kiva että oli edes jotain seuraa. Ei ollut lähellekkään niin yksinäinen olo!

Karvakamut tänäänkin tulossa seuraksi ainakin toviksi ! Jeij!

tiistai 5. helmikuuta 2013

9.Päivä

Titityy, Titityy .. Laulaa pieni lintu !

Päivän kohokohdaksi taisi jäädä pienen tipusen vierailu parvekkeella. En tiedä mitenkä pikku tipunen sinne oli päätynyt koska parvekelasit olivat kiinni.
Hetken ensin tarkkailin tipusen touhuja ja sen jälkeen kävin avaamassa parvekeen ikkunat että otus pääsisi jatkamaan omaa iloista oloaan muiden tovereiden luokse.

Hetken tipunen taisi ihmetellä vielä partsilla kunnes lensi tiehensä. Itse katselin ettei toinen itseään enää satuttaisi.

Muuten päivään onkin mahtunut vaikka mitä puuhaa kodin laitosta, kauppareissujen kautta, kavereihin ja kynsiin.
Toimelias päivä takana nyt voi mennä sulkemaan silmänsä ja levätä! :)


maanantai 4. helmikuuta 2013

8.Päivä

Post it here , post it there, post it everywhere.

Tää on kyllä ollut tämän päivän juttu.
Kun ei muisti kapasiteetti enää riitä niin sitten kirjotellaan lappuja muistuttamaan.
Jossain vaiheessa alko jo melkeen naurattaa kun joka puolella näitä lappusia tuntui olevankin.

...Okei myönnetään on vieläkin!

Onneksi näistä lappusistakin voi tehdä hauskoja juttuja vaikka sitten omaksi iloksi ja muiden suruksi :D!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

7.Päivä

Ääniä lankoja pitkin, ääniä bitti avaruuden halki.
Ääretön mut ei äänetön.
Kuulumisia rakkaiden!

Pitkän odotuksen jälkeen kuulin tänään äänen.
Äänen tosiaankin kaukana olevan ihmise.
Tärkeän ihmisen!

Muutenkin tänään olen saanut viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat minulle tärkeitä. Myös puhelin ja näppäimistö ovat olleet ihanan aktiivisessa käytössä.  Sosiaalisella tavalla.

Sydän kuvaa sitä että kaikki nämä ihmiset ovat jollain tapaa murtautuneet läpi ja päässeet sisälle. Heistä on tullut minulle korvaamattomia ja rakkaita. Kiitos heille olemassa olosta!


lauantai 2. helmikuuta 2013

6.Päivä

Onnelisia hymyjä,
yhteisiä hetkiä,
muistoja ihania!

Tämän päivän ehdoton kohokohta oli kun kaksi ihmistä vanoivat valat ja lähtivät yhteiselle retkelle. Toivottavasti lopun iäksi! Samalla monta hyvää ystävystä ja perhettä kokoontui yhteen juhlimaan ilolla.

Joku kysyy miksi käpy?
Kävyssä on monta osaa jotka kaikki yhdistyy keskelle kokonaisuutta. Osat ovat erinlaisia keskenään mutta muodostavat täydellisen, karun mutta kauniin combon. Joku sanoisi sitä rakkaudeksi. Tätä tänään oli ilmassa, niin kuin kuuluukin !

Ihana päivä, ilta ja yö ! Nyt hymyilyttää :) !

perjantai 1. helmikuuta 2013

5. Päivä

Tik, tak, tik, tak .. kello käy!

Aamun herätys auringon iloiseen valoon ja sitten se alkaa  juokseminen aikaa vastaan kunnes jääkin luppoa kun osa päivän tehtävistä jäikin pois.
Yht' äkkiä aika oikein matelee kunnes se ottaa spurtin.  Niin sitä taas sit menään kello kädessä kiitämällä pitkälle iltaan.

Aika siis määritti hyvin tämän päivän vaikka taksia leikkiessäkin oli hauskaa! :)

Minusta muutenkin on jotenkin kovin hauska kontrasti tuossa  laiska karvinen ja juokseva aika combossa ! :)

Kohti huomista kukon laulua ! :D