Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 29. maaliskuuta 2013

59.Päivä

Liukua, kaaria, hyppyjä ja pyörimistä.
(keskiviikko 27.3)

Päivää ilostutti kummasti kun pääsin itse luistelemaan pitkästä aikaa. Musiikit soimaan ja vauhtia. Jos jossain kokee olevansa kotona niin kyllä se vaan edelleen on tuolla jäällä. Ehkä kaikki ei mene ihan niin hyvin kuin joskus mutta ei sitä vielä kaikkea olla unohdettu.

Onnistumisen hetkiä sain kokea yhden hypyn parissa jota en taas pitkilleen ollut hypännyt ja ilokseni sen vielä sain tehtyä. Piruetitkin tuntui pyörivän kivasti ja improvisointi vei kivasti mukanaan. Musiikki, jää ja oma mielikuvitus= parhautta!

Oli hyvä alku työpäivälle. Iloisin mielin pystyi jatkamaan valmennuksen puolella kun oli itse kokenut onnistumisen iloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti