Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 30. maaliskuuta 2013

62.Päivä

Vaihda pois arkipaita, housut ja kengät.
(Lauantai 30.3)

Vielä aamusta pienen kiireen saattamana töihin. Kiire tuli ihan vaan sillä että seinä kello päätti jätättää (patterit lopussa). Kun kelloajan katsoo sitten väärin niin eikös siinä kiire jossain vaiheessa tullut ..kun älysin katsoa toisesta aikaa. No lopulta kerkesin suunnilleen ajoissa.

Tunteja oli jokunen eli aamusta iltapäivälle asti. Kuitenkin kotimatka koitti ja siitä alkoi minun parinpäivän vapaat. Ensimmäiset tiukat suoriutumiset tuli kaupassa ja pyykätessä työvaatteet. Samantien arki vaattteet pyykkiin niin ei tarvitse muita päiviä siihen kuluttaa.

Ilta olikin sitten jo paljon mielekkäämpi. Vaikka kiirettä meinasi silloinkin pukata ja kengät juoksuttaa paikasta toiseen. Sattui vain sopivasti olemaan monet kaverit liikkeellä ja vierailulla kaupungissa. Moni sellainen jota ei ihan äskettäin ollut nähnyt. Totesin jällleen että minulla on ihan huippuja tyyppejä kavereina ja ystävinä!!!

Lopulta pienemmällä tyttö porukalla eksyttiin paikallisen soitto juomalaan katselemaan hyvän ystävän keikkaa. Jalat tanssittiin samalla kertaa puuduksiin ja naurua riitti. Myös hauskoja sattumuksia.

Ilta oli kyllä aivan loistava! Kiitos kaikille osallisille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti